SUUN TERVEYS JA YLIPAINO

SUUN TERVEYS JA YLIPAINO

Tänä syksynä julkaistiin tutkimus, joka toi esille, että suun terveysongelmat lapsuudessa ennustivat metabolista oireyhtymää aikuisena. Kyseessä oli 30 vuoden seurantatutkimus ja siihen osallistui yli 700 henkilöä. 

Tutkimuksen tulokset tuovat esille hyvin sen, miten suun terveys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen. Suu siis ei ole vain erillinen aukko naamassa, jota voi hoitaa niin ja näin kun jaksaa ja muistaa. 

Mikä on metabolinen oireyhtymä?

Terveyskirjastosta löytyy kiteytetty määritelmä: “Tila, jossa henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia tekijöitä yhtä aikaa.” Metabolisen oireyhtymän aiheuttaa keskivartalolihavuus eli sisäelinten ympärille kertyvä rasvakudos, joka toimii eri tavoin kuin muu elimistöön kertyvä rasva. Se aiheuttaa esimerkiksi verensokerin jatkuvaa nousua ja on riski sydänsairauksille. Rasvaa kertyy elimistöön, kun syöty ruoka sisältää paljon rasvaa, mutta myös, jos se sisältää runsaasti sokeria. Elimistö nimittäin pystyy käyttämään hyödyksi vain rajatun määrän sokereita ja loput se varastoi rasvana maksaan. Maksan toiminta häiriintyy, kun se alkaa rasvoittumaan. 

Mitä tutkimuksessa löydettiin?

Keskeinen sanoma tutkimuksella oli, että jos lapsuudessa on suussa tulehduksia, henkilö on todennäköisemmin aikuisena ylipainoinen ja kärsii monista terveysongelmista. Likaiset hampaat ennustivat ongelmia verensokeritasossa sekä verenpaineen nousua. Ja taas tulee esille se sokeri. Sokerihan on tunnetusti haitallista suun terveydelle, mutta myös siis yleisterveydelle. Ja siinähän se on yhteinen tekijä.

Eli ruokailutottumukset! Niinpä niin, kun syö monipuolisesti, välttelee sokeria ja muita korkeaenergisiä tuotteita ja suosii kasviksia, vihanneksia, marjoja sekä hedelmiä, niin suun terveys pysyy hyvänä ja painonhallinta helpottuu. Eli kun lapsuudessa huomioidaan terveellinen ruokavalio, niin sen vaikutukset ulottuvat aikuisikään asti, koko yeisterveyteen.

Ja voin kokemuksesta kertoa, että opetukset saattavat murrosiässä unohtua ja kavereiden kanssa vietetään aikaa enemmän kuin tarpeeksi pizzerioissa ja grilleillä. Mutta kun perusta on luotu, niin niihin terveellisiin elintapoihin on helpompi palata kuin opetella niitä aikuisiällä aivan nollasta.

Lähteet:

Suomen Hammaslääkärilehti 11.9.2020 Suun tulehdukset lapsuudessa ennustavat metabolista oireyhtymää.

Metabolinen oireyhtymä (MBO) www.terveyskirjasto.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *